![]() |
||||||
|
Tarja Halosen vierailusta
Kuva Satu Pyykönen
Eero Heinäluoma tutustui vaalivaltiopäivillä myös Heurekan näyttelyyn. |
|
Kotkien leiripäiväkirja Vantaan Nuorten Kotkien pieni, mutta pippurinen ryhmä osallistui Vantaan kaupungin Nuorisopalveluiden ystävyyskuntavierailuun Unkariin viime kesänä. Matkasta on koottu leiripäiväkirja, johon voi tutustua täällä> Jäsenkokous Yhdistyksen jäsenkokous pidettiin tiistaina 11.5.2010 klo 19.00 Myyrmäen urheilutalolla, kahvion kabinetissa, 2 krs. Kokouksessa asetettiin ehdokkaat syksyllä käytäviin seurakuntavaaleihin. Puoluekokous lähestyy, käsiteltävät asiat alkavat olla valmiina ja henkilökysymykset etenkin puoluesih-eerikisa puhuttaa. Näistä ja muista puoluekokoukseen liittyvistä asioista keskusteltiin kokousedustaja Tuija Ihalaisen alustuksen pohjalta. Vappulounas Vappulounas järjestettiin Vapun päivänä 1.5. ravintola Kultakaivoksessa Louhelassa. Paikalla oli runsaasti väkeä, ja tilaisuuteen oli saapunut myös eduskuntavaaliehdokkaita. Tilaisuuden seremoniamestarina toimi Jukka Hako . Viljelypalstoja Etsitkö viljelypalstaa? Haluaisitko kasvattaa itse vihanneksesi? Haluaisitko nauttia kasvattamistasi perunoista, porkkanoista ja persiljasta? Tule mukaan peltojengiin! Etelä-Vantaan Sosialidemokraattien hallinnoimalla palsta-alueella Myyrmäen ja Malminkartanon välissä Korutien varrella on vapaita viljelypalstoja. Palstoja muokataan lisää heti kun maa kestää traktorin painon. Vuosivuokra on 25 euroa, palstat ovat kooltaan 10m x 10m eli aarin. Palstoilla voi viljellä sekä hyöty- että koristekasveja.
Palstojen sijainti löytyy puhelinluettelon kartalta 40 F 3, Korutien ja Pohjois-Kaarelantien välistä. Jalkaisin palstoille pääsee Helmikujan päästä ja Korutieltä, suunnilleen Kehruutien risteyksen kohdalta. yhteystiedot: Satu West Talkoot palstoilla Hyvät Korutien palstalaiset! Järjestämme siivoustalkoot lauantaina 8.5.2010 klo 10.00 alkaen. Kaupungin pojat hakevat keräämämme roskat pois. Talkoolaisille grillimakkaraa ja mehua! Tervetuloa! Talkoissa julistetaan myös tämän kesän kisa - Kuka kasvattaa komeimman kurpitsan tai pisimmän porkkanan? Jäsenkokous Yhdistyksemme jäsenkokous pidettiin tiistaina 26.1.2010 klo 19.00 Myyrmäen urheilutalon kabinetissa. Kokouksessa käsiteltiin 27.-29.5. Joensuussa pidettävän puoluekokouksemme asioita. Puolueen uusi järjestöpäällikkö Aslak Haarahiltunen alusti kokouksessa aiheesta ”Mitä puoluekokouksessa päätetään, mihin suuntaa SDP ?”. Yhdistyksemme on tehnyt puoluekokoukselle kaksi aloitetta, joista toinen käsitteli vanhustenhoitoa ja toinen eduskuntavaalien ehdokaslainsäädäntöä. Haluatko mukaan? Haluatko mukaan päättämään asioista? Ota yhteys jäsensihteeriimme Kirsi Jääskeläiseen, p. 050 338 4964 tai lähetä sähköpostia. Lahjavinkki
Yhdistyksemme pitkäaikainen jäsen Maunu Ihalainen on jälleen osoittanut luomisvoimansa. Punaisella viivalla -muistelmateoksen jälkeen hän vaihtoi hiukan alaa. Hänen muistelmissaankin mainitsemansa innostus harmonikan soittoon on poikinut CD-levyn Rantalaiturilta. Maunu Ihalainen soittaa levyllä itselleen rakkaita, melankolisia säveliä, joita hän on jo vuosien ajan tavannut soitella juhannusöisin kesäpaikkansa laiturilla. Kokoelmaan mahtuu niin Georg Malmstenin kuin Emmerich Kálmáninkin säveliä. Nyt voit ostaa joko omien kesäiltojesi iloksi tai vaikkapa lahjaksi tämän levyn. Soittaja itse on luovuttanut yhdistyksellemme rajoitetun määrän levyjä, joita myydään 10 €/kpl. Koko summa menee lyhentämättömänä yhdistyksemme toimintaan. Levytilaukset puheenjohtajallemme p. 040-508 4780 tai sähköpostitse tuija.ihalainen(a)metalliliitto.fi. Kuuntele tästä> makupala Rantalaiturilta-levystä. Tässä pätkä kappaleesta Muistatko Monrepos'n. Sen on säveltänyt Erik Lindström ja esittäjä on siis Maunu Ihalainen. Menneitä tapahtumia... Jäsentilaisuus Kilterissä Myyrmäen asuinalueen perustamisesta on kulunut 40 vuotta. Juhlavuotta on vietetty erilaisin aluetoimikunnan ja asukasyhdistyksen järjestämin tilaisuuksin. Etelä-Vantaan Sosialidemokraatit ja sen edeltäjä Kaivokselan Sosialidemokraatit ovat olleet merkittävässä roolissa Myyrmäen ja sen palvelujen rakentamisessa ja alueen kehittämisessä. Jäsentilaisuudessa 0 Kilterin koulun ruokasalissa muistetiin, miten vuosikymmenten saatossa olemme vieneet asioita eteenpäin. Kertasimme historiaa ja nykypäivää eri sukupolvien saatossa. Samalla myös yhdistyksemme kehitys ja veteraaniemme työn merkitys tuli uusien ja nuorempien jäsentemme tietoisuuteen. Paikalla oli mm. entisiä puheenjohtajia, valtuutettuja jne.
Vantaan kunnallispolitiikan syksy alkoi useimpien valtuustoryhmien kesken solmitun Vantaa-sopimuksen allekirjoituksella. Vantaa-sopimus on raami, jossa Vantaan poliittiset ryhmät sopivat Vantaan talouden linjoista sekä palveluiden tuottamisesta neljäksi seuraavaksi vuodeksi. Joiltakin osin sopimus on varsin yksityiskohtainen, joiltakin osin vain suuntaa antava. Sopimuksen sisällöstä kättä väänsivät ennen muuta demarit ja kokoomus. EU-vaalit Kimmo Kiljunen oli vantaalaiseten oma ehdokas EU-vaaleissa. Klikkaa kuvaa kun haluat katsoa videon.
katsele videoita muista ehdokkaistamme tästä> 2.5.-3.5. Myyrmäen maalaismarkkinat
Valtuuston pj:n haastattelu Vantaan valtuuston puheenjohtaja Antti Lindtman toivoo aktiivisuutta ja napakoita puheenvuoroja. Hän toivottaa myös kuntalaiset tervetulleiksi vaikuttamaan. klikkaa haastattelu auki tästä Vantaan Demariradio Demariradio on syntynyt tällä valtuustokaudella Vantaan demarien valtuustoryhmän tiedottajan Eva Maria Loikkasen ja Etelä-Vantaan demareiden nettivastaavan yhteistyönä. Demariradiossa on mielenkiintoisia haastatteluja ajankohtaisista aiheista. Kuuntele näistä linkeistä: Jani Sievinen Tikkurilan Kevätmarkkinoilla Arto Bryggare Tikkurilan Kevätmarkkinoilla Sirkka-Liisa Kähärä Metropolipolitiikasta Sirkka-Liisa Kähärä Helsingin ja Vantaan yhdistymisselvityksestä Seppo Vallittu - Yhteisöllisyyttä työelämään Ranbir Sodhi - Nuoriso pois pahanteosta Markku J. Jääskeläinen Kehä III:n rahoituksesta Risto Tamminen Tikkurila Oy:n tilanteesta Kunnalliset luottamustehtävät Kaikki lautakuntiin ja muihin luottamustehtäviin valitut vantaalaiset sosialidemokraatit löytyvät Vantaan kunnallisjärjestön sivuilta. Kuntavaalien tulokset Kuntavaalien tulokset löytyvät mm. Vantaan kaupungin vaalitulossivulta. Etelä-Vantaan Sosialidemokraattien ehdokkaat löytyvät vielä kuntavaalisivultamme. Vaalityömme kulkua Länsi-Vantaalla voi tarkastella kahdestakin valokuvasarjasta. Ensimmäisessä sarjassa kuvataan vaalityön alkutaipaleita, toisessa on mukana myös SDP;n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen vierailu Myyrmannissa. Sarjojen kuvat ja teksti ovat Jyrki Huovisen käsialaa. Vantaalainen-lehti Vantaan Sos.dem. kunnallisjärjestön lehti on luettavissa tästä linkistä. Latautuminen voi kestää hetken. Siirryimme mobiiliaikaan - ensimmäisenä!
Mobiilisivut löytyvät osoitteesta http://www.etelavantaandemarit.info/wap/wap.html Kunnallisvaalit pidettiin sunnuntaina 26.10.
Paalutorilla 4.10. Länsivantaalaiset ehdokkaat olivat lauantaina 4.10. klo 10-12 Myyrmäen Paalutorilla. Keskustelun pääaiheena olivat Myyrmäen alueen terveyspalvelut. Vaalituubista > voit kurkata pätkän tunnelmia. Syyskokous Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin tiistaina 11.11. klo 19.00 Myyrmäen urheilutalossa.
Vantaan Nuoret Kotkat kesäleirillä
Vappu valtuustoryhmän pj:n matkassa Etelä-Vantaan demareiden nettitiimi skannasi vapputapahtumia Vantaalla. Tilaisuuksia oli niin monta, ettei kaikkialle ehtinyt tai edes jaksanut lähteä. Siksi päätimme takertua valtuustoryhmän puheenjohtajan Siku Kähärän kannoille ja katsoa, minne hänen tiensä vappuna johti. Lue lisää...
Tapahtunutta Tupatalkoot pidettiin 20.5. Tupaa kunnostettiin seuraavia vaalikenttiä varten. Puheenjohtajakierros Vantaalla Puolueen puheenjohtajakiertue päättyi tiistaina 27.5. Vantaalla, Kilterin koululla, Myyrmäessä. Tilaisuuden järjestelyistä vastasivat mm. Etelä-Vantaan demarit. Ehdokkaat jäsenäänestyksessä Yhdistyksemme asetti ehdokkaita lokakuussa käytäviin kunnallisvaaleihin. Jäsenäänestys suoritettiin toukokuussa, ja suurin osa asettamistamme ehdokkaista on ehdolla varsinaisissa vaaleissa. Afganistaniin vai Darfuriin Friherrsin torpalla järjestettiin teematilaisuus otsakkeella ”Afganistaniin vai Darfuriin”, keskustelua Suomen ulkopolitiikasta. Aiheeseen johdatteli kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan pitkäaikainen jäsen ja sen aiempi puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari. Mukana keskustelussa oli myös kansanedustaja Antti Kalliomäki. Demokratiaa dollareilla Myyrmäen urheilutalolla järjestettiin jäsenkokous, jossa kuultiin mielenkiintoinen alustus. Valtiotieteen tohtori, puolueen historian kirjoittaja Mikko Majander kertoi syyskuun lopussa ilmestyneestä kirjastaan, jonka nimi on Demokratiaa dollareilla, SDP ja puoluerahoitus pulataloudessa vuosina 1945–1954. Syyspäivä 2007 Paalutorilla
Eduskuntavaalit Vaaleissa tuli valituksi yksi vantaalainen sosialidemokraattinen kansanedustaja; Uudenmaan vaalipiiristä valitut kansanedustajat ovat Maria Guzenina-Richardson, Espoo, Antti Kalliomäki, Nurmijärvi, Maarit Feldt-Ranta, Pohja, Matti Saarinen, Lohja, Eduskuntavaalisivut Eduskuntavaalisivuilla on asiaa menneistä vaaleista, ehdokkaista ja Länsivantaalaiset demariyhdistykset tempaisivat lauantaina 3.2. Paalutorilla vaalistartin merkeissä klo 11.00 -13.00. Teltalla vierailivat mm. Antti Kalliomäki ja Ulpu Iivari. Senioriosaajien soppatykki ja ilmapallot vetivät paikalle runsaasti väkeä. Samalla oli tilaisuus tavata länsivantaalaisten yhdistysten asettamat ehdokkaat opetusministeri Antti Kalliomäki ja veturinkuljettaja Janne Holopainen ja muista vantaalaisista ehdokkaista myös kaupunginhallituksen jäsen Antti Lindtman. Heidän lisäkseen paikalla oli tentattavana monelle tuttu valtiosihteeri Ulpu Iivari. Marja-Leena Nuora ääniharava srk-vaaleissa Sosialidemokraatit etenivät Vantaankosken seurakunnassa. Yhteiseen Vantaankosken seurakunnan seurakuntaneuvosoon saimme myös yhden paikan lisää. Valituiksi tulivat Marja-Leena Nuora (104 ääntä), Martinlaakson yhdistyksestä Tiina-Maria Päivinen (70 ääntä) ja uutena Kirsi Jääskeläinen (66 ääntä). I varajäsen on Ulla Lehtoranta (48 ääntä). Vantaan demareiden vaalitavoitteet seurakuntavaaleissa > Syyspäivä Paalutorilla Länsivantaalaiset demarit viettivät syyspäivää Myyrmäen Paalutorilla 2.9. Tilaisuudessa kerättiin palautetta alueen asukkailta ja jaettiin Vantaan sos.dem. kunnallisjärjestön "Vuoden yhteiskunnallinen teko" -kunniakirja. Sen sai tänä vuonna Vantaan Icehearts, joka tekee monipuolista työtä heikossa asemassa olevien lasten ja nuorten parissa. Kunniakirjaa vastaanottamassa olivat kirkkoherra Ilkka Turkka poikansa Ville Turkan kanssa. Katsele kuvia tilaisuudesta tästä linkistä. Presidentinvaalit arkistossa Vuosi sitten järjestimme mahtavan presidentinvaalikampanjan, joka kannatti. Paras mahdollinen henkilö valittiin uudelleen Tasavallan presidentiksi. Onnea Tarja Haloselle ja kaikille hänen kannattajilleen! Lämmin kiitos kaikille niille lukuisille ihmisille yli puoluerajaojen, jotka osallistuivat kampanjaan. Väsymätön uurastuksemme palkittiin. Kiitokset kaikille Tarja Haloselle äänensä antaneille! Tällä ajankohtaissivulla julkaistiin vaalien
aikaan päivittäin uutisia ja tarinoita vaalikampanjan vaiheista.
Sivu on siirretty arkistoomme, johon pääsee tätä
linkkiä napsauttamalla. Kuva Suve Pääsukene Riemu kohosi kattoon Helsingin Työväentalolla, kun selvisi, että väsymätön uurastuksemme vaalikentillä palkittiin. Tarja Halonen jatkaa Suomen Tasavallan Presidenttinä vielä seuraavat kuusi vuotta! Onneksi olkoon Tarja, onneksi olkoon Pena, onneksi olkoon Anna, onneksi olkoon Miska ja Rontti! Onneksi olkoon Suomen kansa!Paalutorille Tarjantuvan viereen saapui jälleen kerran soppatykki täynnä herkullista hernerokkaa, jota oli jaossa niin kauan kuin sitä riitti. Siis ei kovin kauaa...(katso soppajuttu tästä linkistä) . Iltapäivällä jaettiin lapsille ilmapalloja. Etelä-Vantaan demareiden puheenjohtaja johtaa koko Vantaan demarikenttää Etelä-Vantaan Sosialidemokraatit ry:n puheenjohtaja Tuija Ihalainen toimii Vantaan Sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtajana. Myyrmäkeläinen Tuija on Metallityöväen liiton toimistopäällikkö. Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtajanakin toiminut Tuikku oli pitkään kaupunginvaltuustossa viime vuosituhannen puolella. Tuija Ihalainen kuuluu myös SDP:n puoluevaltuustoon. Sivu on päivitetty 22.05.2010 23:18 |
Tämä sivu on päivitetty 22.05.2010
Tikkurilan Työväenyhdistyksen vappubrunssi Tiksokellarissa näytti hyvältä, mutta tänne ei ehditty jäädä.
Kuva Jyrki Huovinen
Ulpu Iivari jakoi Uutispäivä Demareita Paalutorilla.Kuva Satu Pyykönen
Antti Kalliomäki ja Janne Holopainen
Tuija Ihalainen ja isä ja poika Turkka.
Tuija Ihalainen luotsaa
|
|||
|
|
||||||