Lauluntekijät tuntevat vastuunsa maailmasta

Muusikkopariskunta Kaija Kärkinen ja Ile Kallio ovat ylpeinä mukana Tarja Halosen vaalityössä, vaikka uusi levy Sodassa ja rakkaudessa teettää paljon esiintymisiä tänä syksynä.

Kaija Kärkinen ja Ile Kallio ovat haastatteluiltana valmistautumassa lauluntekijäklubille Gloria-teatteriin. Klubia järjestää Elokuva- ja viihdesäveltäjät Elvis ry kerran kuussa, ja siellä esiinnytään akustisilla soittimilla ja pienellä kokoonpanolla.

Pariskunta on keikkaillut tänä syksynä omalla mittarillaan laskien tiiviisti. Kahdeksas yhteinen levy julkaistiin syyskuussa, ja sen jälkeen esiintymisiä on ollut joka viikko pari kertaa.
- Teemme keikat kevät- ja syysrysäyksenä, ja lisäksi muutaman keikan kesällä. Emme ole liikkeellä koko ajan, muuten siihen leipääntyisi, kertoo Ile Kallio.

- Meillä on kaksi pientä poikaa, emmekä siksi harrasta pitkiä kiertueita, jatkaa Kaija Kärkinen.
Kärkisellä ja Kalliolla on tapana puhua vuorotellen ja jatkaa toistensa lauseita. He ovat rentoutuneita ja ystävällisiä haastateltavia, jotka kertovat avoimesti myös siitä, miten suomalainen muusikko elää ja maksaa asuntolainaa.

Pariskunta rakensi kolme vuotta sitten omakotitalon Kirkkonummelle. Talossa on työhuone molemmille ja tilaa muutenkin sopivasti nelihenkisen perheen tarpeisiin. Kallion kolme tytärtä edellisestä avioliitosta ovat jo aikuisia, ja asuvat muualla.
- Suomessa levymyyntitulot ovat olemattomat. Jos albumi myy 10 000 kpl, niin sillä ei tienaa mitään. Me tulemme kuitenkin melko hyvin toimeen tekijänoikeustuloilla ja keikkapalkkioilla, kertoo Kallio, joka tekee lisäksi myös mainosmusiikkia ja muita studiotöitä.
Kaija Kärkinen ehtii välillä juontokeikoille sekä dubbaamaan ja laulamaan piirretyissä elokuvissa.

Työväenlauluja"Sodankylän barrikadeilla"

Haastatteluviikolla on uutisoitu Kärkisen ja Kallion kutsusta presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle ja Ile Kallion 50-vuotisjuhlista.
- Tämä on meidän ensimmäinen kertamme Presidentinlinnassa. Itsenäisyyspäivän juhla on ainutlaatuinen meidän suomalaisten vuosittaisessa traditiossa. On ilo ja kunnia päästä sinne hikoilemaan, sanoo Kallio.

Taiteilijapariskunta ilmoittautui oma-aloitteisesti Tarja Halosta kannattavien tukilistalle. Myös kuusi vuotta sitten he olisivat joukossa olleet, jos joku olisi kysynyt.
- Se meni niin nopeasti, emme ehtineet mukaan. Halonen kuitenkin teki minuun vaikutuksen lausunnoillaan ja etiikallaan, en epäillyt hetkeäkään, ketä äänestäisin. Lähipiirissäni oli miehiä, joita olin pitänyt älykkäinä, ja jotka olivat kauhuissaan ajatuksesta, että naisesta tulisi presidentti. He äänestivät Ahoa, jota eivät muuten olisi ollenkaan kannattaneet, vain siksi että tämä oli mies, puuskahtaa Kallio, ja nostaa kätensä ilmaan vieläkin tyrmistyneenä.

Kärkisen mielestä Halosen globaali omatunto ei ole hörhöilyä, vaan realismia.
- Me hyvinvoivat ihmiset emme enää pysty eristäytymään maailmasta. Meidänkin käy huonosti, jos emme tunne vastuutamme köyhimmästä väestöstä ja heidän maidensa luonnonvaroista, Kärkinen innostuu.
Hän on hyvä puhuja. Niinhän näyttelijäkoulutuksen saaneen tulee ollakin, tosin näitä repliikkejä ei kukaan ole hänelle käsikirjoittanut. Teinityttönä Kärkinen lauloi työväenlauluja "Sodankylän barrikadeilla" vanhempiensa kauhuksi. Isä oli kuulunut välillä Sosialidemokraattiseen puolueeseen, mutta kotona pidettiin poliittisesti matalaa profiilia.

Ile Kallionkin isä oli SDP:n jäsen. Poika piti 12-vuotiaana huoneensa seinällä Lenin-julistetta. Juliste katosi vuoden kuluttua, ja tilalle tuli pasifistimerkkejä.
- En ole ihan sitä polvea, joka oli valtaamassa vanhaa ylioppilastaloa. Sitä touhua katseltiin uteliaina, kertoo Helsingissä nuoruutensa elänyt Kallio.
Kumpikaan muusikoista ei ole koskaan kuulunut mihinkään puolueeseen, eikä aio liittyä. Sosiaalinen omatunto heillä on kuitenkin vahva. Ehkä mukana on myös artistin herkkyyttä?
- Muusikkopiireissä on luontevaa osallistua hyväntekeväisyyskonsertteihin ja -projekteihin. Meillä on Plan-kummilapsi Haitilla, olemme tehneet pari projektia SPR:lle ja teimme tsunamin jälkeen Unicefille Nojaa minuun -levyn ja videon, luettelee Kallio.

Kärkistäkin kehitysmaiden auttaminen kiinnostaa kotimaista puoluepolitiikkaa enemmän.
- Esimerkiksi tyttöjen koulutus on hirveän tärkeä asia kehitysmaissa. Siihen on Tarja Halonenkin kiinnittänyt huomiota. Ile Kallio lisää, että myös Halosen selkeä ja aito tapa ilmaista itseään antoi alusta saakka hänestä hyvin uskottavan kuvan.
- Hänen puheestaan saa aina sen vaikutelman, että asia on mietitty. Vaikka kaikenmaailman tosi-TV:t yrittävät turmella meidän suomalaisten arvostelukykyä, niin silti suurin osa meistä osaa varmasti erottaa aidon asiantuntemuksen poliittisesta jargonista, uskoo Kallio.

Ensimmäinen laulu vei euroviisuihin

Kaija Kärkisen ja Ile Kallion rakkaustarinasta on kirjoitettu paljon. Sehän oikeastaan alkoi jo 1970-luvulla, kun koulutyttö Kaija luki Suosikkia ja ympyröi Hurriganes-yhtyeen kuvasta Ilen kasvot.
Helsinkiin muuttaneena teatterikoululaisena hän tunsi pientä jännitystä, kun tapasi nuoruutensa idolin ensimmäistä kertaa. Oona Kamu oli suositellut Kärkistä Kalliolle, joka tarvitsi nopeasti oppivaa ja hyvää laulajaa studioon. Ile Kallio muistelee:
- Soitin, hän tuli ja oli nopea ja hyvä. Mutta ensimmäinen varsinainen yhteinen biisimme olikin jo euroviisudemo.

Tekstintekijä Jukka Välimaa ehdotti osallistumista Eurovision laulukilpailun Suomen karsintaan. Kun Kallio oli toennut naurukohtauksestaan, hän sai Välimaalta tekstin, josta sävelsi "puolessa tunnissa" laulun Hullu yö.
- Soitin Kaijalle ja pyysin häntä studioon tekemään laulusta demoa. Vein sen Yleisradioon suunnilleen viisi minuuttia ennen dead linea. Kun pääsimmekin mukaan, Ylen tuotantosihteeri kysyi, kuka tämä mimmi on, tällähän on aivan mahtava ääni.

Kallio ei uskonut, että Kärkinen lähtisi laulamaan euroviisua karsintoihin, puhe oli ollut vain demosta.
- Mutta sinne mentiin. Tai en minä mennyt, sinä menit ja voitit, Kallio nauraa.
Suomen edustuskappaleen laulajalle ja säveltäjälle tuli keikka Roomaan keväällä 1991. Heidän välillään oli jo silloin sähköä, mutta suhdetta ei syntynyt. Kallio oli naimisissa. Aika paljon ehti tapahtua ja aikaa kulua, ennen kuin he tunnustivat tunteensa toisilleen.

Ensinnäkin piti tehdä lisää töitä yhdessä. Euroviisukappalehan aina levytetään, ja albumille pitää tehdä lisää lauluja. Välimaa ja Kallio suolsivat ensimmäiselle Kaija Kärkisen levylle tekstejä ja sävellyksiä. Kun levy oli tehty, piti tietenkin keikkailla.
- Teimme muutaman keikan bändillä, mutta keikkapalkkiot eivät kattaneet kuluja. Sen vuoksi liikuimme enimmäkseen akustisella triolla, kaksi kitaraa ja laulu. Sillä tuli jo vähän liksaakin, sanoo Kallio.

Levy-yhtiön löytäminen seuraavalle levylle ei onnistunut yhtä helposti. Mutta kun Sade-albumi tehtiin, alkoi muusikkoparin suosio jo olla taattu.
Haluaakohan pariskunta koskaan tehdä musiikkia erikseen? Ile, etkö koskaan ikävöi aikoja, jolloin soitit mestarillisesti kolmea sointua kansainvälisen tason rokkibändissä Remu Aaltosen ja poikien kanssa?
Kallio nauraa. Hän ei enää kaipaa yhteisiä keikkoja Aaltosen kanssa, niitä ehdittiin tehdä tarpeeksi. Ikimuistoisin niistä soitettiin vuonna 1977 Tukholman Grönalundissa, kun Hurriganesin konserttiin tuli tuhatmäärin kansaa.
- Se oli leijuntaa, nuoruuden uhoa.

Kärkinen kertoo näytelleensä vielä 1990-luvulla paljon teattereissa ja tv-sarjoissa. Viimeksi hän esitti Laila Kinnusen roolin Komediateatteri Arenan La Laila -musikaalissa.
- Musiikkia saan tehdä sydämeni kyllyydestä Ilen kanssa. Mielelläni toki tekisin joskus puheteatterirooleja, mutta laitosteatterin näyttelijäksi minusta ei ole. Olen niin tottunut keikkatyön rytmiin, kertoo Kärkinen, joka myös aikoo "viimeistään eläkkeellä" kirjoittaa romaanin.
- Aihe on olemassa, aikaa ei.
Pariskunnan keikkakalenterissa on merkintöjä pitkälle ensi vuoden puolelle.
- Vaalivalvojaisiin tullaan varmasti.. Ja kitara otetaan mukaan!

Tiina Pelkonen