 |

|
 |
Vappu valtuustoryhmän pj:n matkassa
Vantaalaiset sosialidemokraatit juhlivat vappua niin vapun aattona kuin vappupäivänäkin. Vappuaaton illanvietossa Veininmyllyllä esiintyivät Tikkurilan Kisällit ja juhlapuhujana oli Ilkka Taipale. Vappuaamua vietettiin perinteisesti koko Vantaan vasemmiston voimin vakaumuksensa puolesta 1918 kaatuneiden muistomerkillä. Puhujana oli Vantaan sos.dem. valtuustoryhmän puheenjohtaja, sairaanhoitaja Sirkka-Liisa Kähärä, joka totesi puheessaan, että vasemmiston ihanteet ovat edelleenkin hyvin samoja kuin vuosisadan alussa.
– Haluamme tavallisen ja turvallisen, ihmisarvoja kunnioittavan elämän, joka kuuluu jokaiselle varallisuudesta riippumatta, ja jossa kaikilla on mahdollisuus koulutukseen, työhön ja asumiseen. Oikeistolle talous on lähes kaikkea määrittävä tekijä, ja voitontavoittelu määrää ihmisen arvon maailmassa, sanoi Kähärä.
Sirkka-Liisa Kähärän mukaan maan oikeisto haluaa kantaa sosiaalipoliittisista arvoista huolta vain silloin, kun niistä on osoitettavissa hyötyä entistä oikeistolaisemmalle ja väestöä eriarvoistavalle politiikalle.
– Vanhasen sinivihreä porvarihallitus syö hyvällä ruokahalulla sitä hyvinvointiyhteiskunnan perimää, jonka vasemmisto on luonut tähän maahan vuosikymmenten kuluessa, Kähärä totesi.
Puheensa lopuksi Kähärä kiitteli aikaisempia sukupolvia, joilta olemme saaneet arvo- ja aatepohjan, jossa usko vapaaseen ihmiseen, ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja tasa-arvoon ovat tärkeitä.
– Haasteet ovat muuttuneet, mutta uskon, että ihanteet edelleenkin ohjaavat toimintaamme. Lippu on nyt meillä. Toivottavasti mekin omalta osaltamme toimimme ja teemme työmme niin, etteivät uhraukset ole olleet turhia, Sirkka-Liisa Kähärä kannusti.
Sosialidemokraattisen vapun vietto jatkui eri puolilla Vantaata koko päivän ajan. Koska Vantaa on laajalle levinnyt kaupunki, jolla ei oikeastaan ole varsinaista keskustaa, yhdistykset järjestivät useita tilaisuuksia kukin tahoillaan. Sirkka-Liisa Kähärän vappupäivä jatkui punaisten muistomerkiltä Koivukylän vappubrunssille, jonne oli saatu vappupuhujaksi ensimmäistä kertaa puolueen ylintä johtoa. Juhlapuheen piti puolueen varapuheenjohtaja Pia Viitanen, joka puuttui puheessaan paljolti samoihin teemoihin kuin Sirkka-Liisa Kähärä.
– Meillä on porvarihallitus, joka tekee arvojensa mukaista politiikkaa. Kokoomus viittaa kintaalla alle keskituloisten lapsiperheiden vaikeuksille, totesi Viitanen.
Toinen tärkeä teema, jonka Viitanen nosti esille, oli ympäristö.
– Kansallislaulussamme sanotaan ”ei vettä, rantaa rakkaampaa”. Itämeren suojelu vaatii tehokkaita toimia. Hallitus on ottamassa syviä taantumuksen askelia ympäristöasioissa, totesi Pia Viitanen, joka uskoo, että SDP ottaa tulevaisuudessa paikkansa johtavana ympäristöpuolueena.
– Ympäristöpolitiikassa on nyt otettava rohkeita, isoja askelia, painotti Viitanen.
Sirkka-Liisa Kähärän vappupäivän matka jatkui Koivukylän brunssilta Tikkurilan 101-vuotiaan Työväenyhdistyksen tilaisuuteen Tikkuraitille kuuntelemaan Tikkurilan kisällejä ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajaa Mari Niemi-Saarta, joka puhui mm. ammatillisen koulutuksen merkityksestä.
Tilaisuuden jälkeen olisi vielä voinut jatkaa matkaa Korson Sos.dem. Työväenyhdistyksen järjestämään Reilu Suomi -vappujuhlaan Lumoon, mutta tässä vaiheessa Vantaan sos.dem. valtuustoryhmän puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä lähti jo toisiin, hyvin merkittäviin tehtäviin. Nimittäin viettämään aikaa perheensä kanssa.
Valtuustoryhmän pj:n matkaa seurasivat
Suve Pääsukene (teksti) ja Jyrki Huovinen (kuvat)
|


Tikkurilan Kisällit esiintyi
Veinimyllyllä ja monissa
muissa vapputilaisuuksissa.

Juhlapuhujana Veinimyllyllä
oli Ilkka Taipale.



vakaumuksensa puolesta
kaatuneiden
muistoa kunnioittaen
|
|